Viime viikonloppuna lähdin veljeni ja koirien kanssa mökille korvasienijahtiin. Näitä sieniä en syö (enkä muitakaan mielelläni), mutta rakastan poimia näitä ja muita sieniä. Helle helli meitä, eikä tuultakaan juuri ollut.
Lempipuuni; lehtikuusi. Se on aina kaunis.
Ensimmäisen puolituntisen jälkeen saalis näytti pieneltä ja lämpöhalvauskin uhkasi. Päätin olla loppuajan shortseissa, vaikka maasto olikin aikamoisen hankalaa (nyt en vähään aikaan käytä hametta, sen verran tuli raapaisuja!). Halla-toipilas (siitä tuonnempana) jaksoi hienosti mukana. Pidin taukoja, että se sai levätä. Melli kurkotti kaula pitkällä nähdäkseen, missä veljeni on. Välillä se kiipesi kivelle tähystämään. Mellistä oli sietämätöntä, kun lauma oli niin hajallaan!
Törmäsimme myös kangasvuokkoihin. En ole näitä pitkään aikaan nähnytkään.
Lopuksi ryöppäsimme päivän saaliin rannan isossa padassa. Oli niin tyyntä, että järvi näytti peililtä. Yhteensä keräsimme noin 8-9 kiloa.
Melli huomasi epäilyttävän otuksen; sisiliskon. Koira pelkäsi sitä enemmän kuin lisko koiraa. Tai oli ainakin epäluuloinen!
Koska voimia riitti, veljeni kävi suuren koivunkannon kimppuun. Puu kaadettiin vuosia sitten, mutta kanto nosteli edelleen terassia maan routiessa. Tämä homma jatkuu ensi kerralla, sillä kanto saatiin kyllä pois, mutta maan tasoitus jäi tekemättä. Tuossa kuvassa näkyy ensimmäinen juurenpala. Se oli painava! Minä ja kottikärryt, veli ja kirves; näillä pareilla mentiin.
Törmäsimme myös karhun jälkiin. Veljeni mielestä jäljet eivät olleet vanhoja. Yksi jälki paljasti karhun liukastuneen. Kun yritin napata siitä kuvan, sain ensin kuvatuksi vain Hallan selän, jonka oli pakko tulla katsomaan, että "mitä me tehdään?". Niinpä liukastumiskohdassa on myös Hallan tassunjälki. Toiseen kuvaan sain Hallan pysäytettyä niin, että vain tassu näkyy (alin kuva).
Kotimatkan aluksi pääsimme lossille, jossa vahdit olivat tarkkoja? Ainakin innokkaita!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.