Ihmeekseni huomasin huhtasieniä kasvavan työpaikan parkkipaikalla. Tykkään poimia korvasieniä, mutta niitä en suostu syömään. Nykyisin kyllä harvoin pääsen keväällä sieniä etsimään. Syksyisin aikaa tuntuu olevan sienihommiin enemmänkin. Siitä tykkään koiratkin.

Muistan joskus nuorena kun lähdin isäni ja silloisen koiramme kanssa pitkälle kävelylle. Isäni oli laittanut kuivattuja korvasieniä kiehumaan ennen lähtöämme - ja unohtanut ne täysin. Noin puoli kilometriä ennen kotia isäni pysähtyi kauhuissaan ja parkaisi. Minä juoksin kotiin niin lujaa kuin pääsin: asuimme toisessa kerroksessa ja jo heti alaovella vastaan tunki harmaa myrkkysavu, ja savu sen kun sakeni, mitä lähemmäs kotiovea ehdin. Menin hengittämättä keittiöön, josta löysin mustuneen hiilloksen tulikuuman kattilan pohjalta. Pelastin lieden ja kattilan, ja avasin kaikki mahdolliset ovet ja ikkunat päästääkseni siniharmaan myrkkysavun pois. Kohta jo isäni tepastelikin paikalle ja totesi: "Eihän täällä pahasti ole savunnut". No, korvasieniä en syö!

Olen opetellut pikkuhiljaa syömään sieniä ja ihan hyvin olen siinä onnistunutkin. Olen jopa pyytänyt miestäni tekemään pari kertaa mustatorvisienirisoton - se on hyvää!

IMG_0608-normal.jpgIMG_0607-normal.jpg