Uskaltauduin ottamaan rantahämähäkistä kuvan. Jostain syystä se oli sormustinkukassa.

En käytä mökillä juurikaan silmälaseja. Joitain vuosia sitten istuin mieheni kanssa rannalla, kun näin jonkin liikkuvan kallioilla. Hiireksi epäilin, mutta liikehtiminen ei täsmännyt. Menin katsomaan ja kutsuin mieheni paikalle: se oli ihan kamalan suuri rantahämähäkki. Mieheni ei ollut ikinä moista nähnyt (eikä minun puheitani uskonut), vaikka oli kaiken maailman ötököitä poikasena kerännyt. No nyt näki! Hämis meni kalliota pitkin veden alle, oli hetken siellä, nousi takaisin pinnalle ja lähti pintaa pitkin kamalaa vauhtia. Kamala otus! Myöhemmin samana kesänä rantahämähäkki puri miestäni hanskan läpi käteen. Käsi oli turvonnut ja kipeä monta päivää.

Pörriäisiä on mukava kuvata. Pikkupokkarillani se joskus onnistuu ihan hyvin.

Nämä hanhikit on tuotu meidän pihasta. Luulin niitä olevan kolme ja ne olivat ihan kärsineen näköisiä. Niitä olikin muistaakseni viisi ja kaikki istutettu noin puolentoista metrin pituiselle alueelle riviin. Ei ollut ihme, että näyttivät kärsiviltä! Nyt ne kukoistavat!